Poistu sivulta

Hyppää sisältöön

Apua ja tukea

Sinulla on oikeus apuun ja tukeen. Kaikkiin ahdistaviin ja epämiellyttäviin tilanteisiin on oikeus saada apua ja tukea, eikä lieviä tilanteita ole. Kaikenlaisista kokemuksista on mahdollista selvitä ja toipua, usein siihen tarvitaan kuitenkin muiden ihmisten apua. Seksuaaliväkivaltaa kohdatessa tai nähdessä on siis tärkeää kertoa asiasta turvalliselle henkilölle. Puhuminen on avuksi, vaikka tapahtuneesta olisikin kulunut pidempi aika.

Joskus kiperistä asioista, kuten seksuaaliväkivallan kokemuksista, voi olla aluksi hankalaa ja pelottavaa kertoa kasvokkain. Voit kertoa kokemuksistasi turvalliselle henkilölle myös kirjoittamalla, viestillä tai käyttämällä apuna Huoli puheeksi –lomaketta. Apua ja tukea on lisäksi mahdollista saada ammattilaisilta nimettömästi netin tai puhelimen välityksellä. Tärkeintä on ettet jää yksin. Joskus voi myös tuntua siltä, ettei pysty puhumaan sillä hetkellä kenellekään. Se on ok, oikea aika puhumiseen tulee varmasti vielä! 

Jaa somessa: