Joululaulut toitottavat rakkauden ilosanomaa. Mainoksien hymyilevät perheet ovat pukeutuneet samanlaisiin oloasuihin. Kaikki ystävät vetäytyvät pyhiksi kodin lämpöön nauttimaan sukulaisten seurasta ja lahjoista. Mitä jos itselle joulu ei olekaan ihanaa aikaa? Juhlapyhät asettavat usein paljon paineita ja joskus voi tuntua, että pyhien vietto kuuluisi näyttää kimallereunaiselta joulukortilta.
Joulu voi olla ja on osalle ihan kamalaa aikaa. Pyhäpäivinä voi tuntea olevansa jumissa, jos kotona on paha olla. Kaupungit hiljenevät ja kaverit viettävät aikaa perheenjäsentensä kanssa. Mitä jos aattoiltana vanhempien riitely yltyy väkivaltaiseksi, äiti on kännissä tai eno koskettelee epämiellyttävästi? Älä jää yksin.
Kaikilla on oikeus olla turvassa – myös jouluna (kuten vuoden jokaisena päivänä).
Avun hakemista ei pidä epäröidä, vaikka jouluna kynnys nousisi korkealle. Juhlapyhien nostamista peloista tai ikävistä tunteista kannattaa puhua turvallisen aikuisen kanssa jo etukäteen. Jos kuitenkin jouluna tunnet olosi turvattomaksi, hae rohkeasti apua. Sinä et ole yksin.
Nämä tahot tarjoavat sinulle apua myös jouluna:
Hätäkeskus: Akuutissa tilanteessa soita hätänumeroon 112.
Suomen Punaisen Ristin nuorten turvatalo: Tarjolla esim. keskusteluapua ja tilapäistä majoitusta nuorille.
Pelastakaa Lapset ry:n Joulumanteli: Pelastakaa Lasten JouluManteli tarjoaa jouluaattona 24.12. lämminhenkisen keskustelupaikan usealla eri alustalla. Tarjolla on myös mahdollisuus jutella kahden kesken luotettavan aikuisen kanssa.
Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry:n päihdeneuvonta: Tarjolla maksutonta päihdeneuvontaa ympäri vuorokauden soittamalla numeroon 0800 90045.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin: Apua koulutetulta aikuiselta, joka haluaa kuunnella sinua luottamuksella mistä tahansa. Voit soittaa maksutta numeroon 116 111. Puhelin on auki arkipäivisin klo 14-20 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 17-20. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna myös jouluna: 23.12.-3.1. joka päivä klo 14-17.
Sekaisin chat-keskustelupalvelu: Auki vuoden jokaisena päivänä keskusteluapua mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämiseen. Apua on saatavilla läpi joulun. Sekaisin.fi osoitteesta saa apua arkisin klo 9-24 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 15-24 (myös juhlapyhinä).
Tekstin on kirjoittanut Nuorten Exitin vapaaehtoinen