Hyppää sisältöön

Onko sulla hetki aikaa puhua kehorauhasta?

Kehorauha kuuluu meistä jokaiselle. Kehorauha tarkoittaa sitä, että annat itsellesi ja muille luvan olla just sellainen ja sellaisia kuin he ovat. Sulla ja muilla on oikeus elää rauhassa omassa kehossanne ilman kommentteja ja arvostelua. Kehorauhaan liittyy siis oman ja muiden ulkonäön arvostelu ja kommentointi. Kehorauha koskee myös meidän jokaisen oikeutta muokata kehoaan esimerkiksi lihasmassaa kasvattamalla, tatuointeja ottamalla ja hiuksia leikkaamalla.

Kehopuhe, eli esimerkiksi se miten puhut omasta kehostasi, heijastuu vahvasti myös sun tapaan nähdä muut. Jos sä katsot omaa peilikuvaasi vikoja ja epätäydellisyyksiä etsien, niin löydät niitä samoja vikoja yhtäkkiä myös muista ihmisistä. Negatiivinen kehopuhe voi olla hankala muuttaa positiiviseksi tai neutraaliksi, mutta se kannattaa, sillä se vaikuttaa sun mielen hyvinvointiin. Sun on kivempi olla itsesi kanssa, kun puhut itsestäsi kauniisti tai edes neutraalisti. Välillä voi olla myös hyvä muistuttaa itseään siitä, että oma keho on kuljettanut sua paikasta toiseen, kasvanut sun mukana ja pystynyt vaikka mihin.

Omaa kehoaan on hyvä oppia arvostamaan, sillä silloin sitä on helppo kohdella hyvin. Myös muiden kehoja tulee arvostaa.

Miten sä voit edesauttaa omaa ja muiden kehorauhaa?

  • puhu itsestäsi ja muista kauniisti. Ikävät sanat omasta ja muiden ulkonäöstä luo ikävän ilmapiirin ja pahimmillaan kehohäpeää, eli joku voi tuntea olonsa surkeaksi ja vääränlaiseksi ulkonäkönsä vuoksi, vaikka hän on oikeanlainen just niin kuin on.
  • kehu jotain muuta kuin ulkonäköä. Kerro kaverille hänen olevan vahva, kun hän jaksoi tulla kouluun, vaikka tuli just jätetyksi tai vanhemmalle kuinka hyvää hänen tekemä ruoka oli.
  • puutu asiattomaan ulkonäön kommentointiin avaamalla suusi ja sanomalla, että kehojen arvostelu tai asiaton kommentointi ei ole ok.

Omasta ulkonäöstä on kiva kuulla kehuja. On kiva, kun vanhempi sanoo sun näyttävän ihanalta juhlavaatteissa, kun kaveri kehuu sun hiuksia tai, kun kumppani sanoo sua maailman kauneimmaksi. On kuitenkin myös tosi kiva saada kehuja nokkelasta vitsistä, kuulla olevansa luotettava ystävä tai hyvä tiimipelaaja. Me jokainen ollaan niin paljon enemmän kuin ulkonäkömme.

Tekstin on kirjoittanut Nuorten Exitin vapaaehtoinen Mia

Jaa somessa:

Poistu sivulta