Poistu sivulta

Hyppää sisältöön

Rakas 15 -vuotias minä..

..haluan kertoa sulle muutaman asian. Tiedän, että olet huono kuuntelemaan muita (tulet siinä kyllä paremmaksi), mutta koita tsempata hetki. Sulla on nyt elämässä hetki, jolloin seinät tuntuu kaatuvan päälle, joten ihan alkuun haluan sanoa, että sä tulet selviämään. Tiedän mitä ajattelet – kukaan ei voi tietää, mitä käyt läpi, ja se on ihan totta. Sä patoat asiat sisällesi pieneen mykkyrään ja piilotat tunteesi muilta, mutta sä tulet selviämään – kaikesta huolimatta. Mutta jotta niin voi käydä, kuuntele hetki, mitä haluan sanoa sulle.

Ihan aluksi – toivon, että pysähdyt ja mietit, oletko onnellinen? Katso ympärillesi, tilanteeseen jossa olet ja kerro mulle, onko se sitä mitä haluat? Sun elämässä on erilaisia henkilöitä, joista osa on läheisempiä kuin toiset. Vietät yhä enemmän ja enemmän aikaa henkilön kanssa, jota sanot rakastavasi ja joka sanoo rakastavansa sua, mutta joka kerta toisensa jälkeen lyttää, vähättelee, arvostelee sua. Jonka sanat ja teot satuttaa sua yhä uudelleen. Ei rakkaus ole sitä. Tulet sen vielä huomaamaan, kun tapaat ihmisen (ja kyllä, tulet hänet tapaamaan), joka oikeasti rakastaa sua. Samalla kun vietät aikaa tämän sinua huonosti kohtelevan ihmisen kanssa, työnnät ystäviäsi ja läheisiäsi kauemmas, ja kasvatat ympärillesi kuoren, jonka läpi on vaikea päästä.

Seurusteluun kuuluu molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus, sekä olo siitä, että toisen kanssa on hyvä olla juuri sellaisena kuin on. Joskus toki kinastellaan ja riidellään kunnollakin, mutta silloinkin on tärkeää, ettei toista tarvitse pelätä, vaan uskaltaa olla eri mieltä ja kertoa omista tunteistaan. Että itkujen jälkeen toisen kainalosta voi hakea taas lohtua. Mä tiedän, että olet koittanut kertoa, miten paljon tämän tyypin sanat satuttaa, mutta mikään ei ole muuttunut. Sä ansaitset niin paljon parempaa.

Tiedän, että oot miettinyt suhteen päättämistä, muttet uskalla sitä tehdä. Se ei olekaan helppoa, eroaminen ei koskaan ole, tuut senkin vielä huomaamaan, monta kertaa. Mutta kuuntele sun sydäntä ja lähde. Se tulee sattumaan, ja tuntumaan niin pahalta, ettet tiennyt minkään voivan tuntua niin pahalta. Tulet katumaan sitä ja itkemään monta iltaa ja yötä, mutta lupaan sulle, se helpottaa. Ja aikanaan, ja itseasiassa yllättävän pian, huomaat, että kipu jota silloin tunsit, ei vedä vertoja sille fiilikselle, jonka saat, kun ymmärrät tehneesi oikein. Sillä jos et lähde nyt, kietoo tuo ihminen sinut tiukemmin ja tiukemmin pikkusormensa ympärille, vakuuttaa ja vannoo rakkauttaan, samalla lytäten sun itsetunnon niin alas, että koet ettet ansaitse ketään muuta. Ja se ei ole totta, sillä sä ansaitset kaiken, minkä haluat. Ja vähän vielä päälle.

Eli lähde. Ja kun keräät rohkeutta tehdä sen, tee samalla asioita joista nautit. Tiedän, että just nyt et muista mitä ne ovat, koska päiväsi täyttyvät toisen toiveiden täyttämisestä, mutta aloita pienestä. Käy vaikka jätskillä. Ja kun käyt, niin valitse suoraan suklaajätski, koska vaikka mango-meloni kuulostaakin hyvältä, tulet sen jälkeen himoitsemaan suklaata. Joka kerta.

Päästä ihmiset lähellesi, yksi kerrallaan. Kuuntele matikanopettajaa. Sitä joka ärsyttää sua lempeydellään ja ”miten voit” kysymyksillään. Hän haluaa oikeasti tietää, miten voit. Ja hän on oikeasti ihan tosi hyvä tyyppi, tulet sen vielä huomaamaan. Äläkä stressaa siitä matikasta, siitä et tule kiinnostumaan yhtään enempää, vaikka kuinka yrität. Mutta tulet pärjäämään silti vallan mainiosti, trust me.

Kuuntele myös ystäviäsi ja muita läheisiäsi, eli ihmisiä jotka välittävät sinusta, ihmisiä joiden ei tarvitse teeskennellä pitävänsä sinusta. Usko, kun he kertovat sun olevan tärkeä, arvokas, rakastettu. Sillä sitä sinä olet <3

Nauti nuoruudestasi, äläkä kiirehdi aikuisuuteen. Ei tämä oikeasti ole niin kivaa, kuin kuvittelet. Tai no, onhan tämä ihan kivaa, mutta tosi erilaista, kuin just nyt ajattelet.

Ja viimeiseksi neuvoksi antaisin tämän: Ole rohkeasti Sinä. Kukaan muu ei nimittäin tee sitä sua paremmin <3 Sä olet parasta, just sellaisena kuin olet.

<3:lla: Aikuinen Sinä

p.s. Seuraavan kerran kun meinaat lähteä pyörällä biitsille tukka hulmuten, laita kypärä päähän. Mä tiedän, näyttää pöljältä ja menee letti pilalle, mutta 30-kymppinen minä kiittää, kun ei tarvi meikkivoiteella piilotella tuon kesäpäivän aiheuttamaa naarmua otsassa loppuelämää 😉

Jaa somessa: