Poistu sivulta

Hyppää sisältöön

35 vastaamatonta puhelua

Jos joku rikkoo sinun digitaalisia omia rajoja, niin silloin voidaan puhua digitaalisesta väkivallasta.

Väkivallan tekijä voi olla tosi läheinen, tuttu tai tuntematon tyyppi. Digitaalisen väkivallan tekoja voivat esimerkiksi olla toisen puhelimen tutkiminen ilman lupaa, painostaminen näyttämään viestit tai antamaan tunnukset ja salasanat sometileihin, intiimien kuvien jakaminen netissä ilman lupaa ja negatiivisten asioiden julkaisu somessa toisesta ilman lupaa.

Digitaalisen väkivallan tekoja voi olla myös joskus hankalaa tunnistaa väkivallaksi. Esimerkiksi jos seurustelukumppani lähettelee sinulle jatkuvasti viestejä ja soittelee 5 minuutin välein, kun olette erossa toisistanne, saattaa se aluksi tuntua myös ihanalta ja imartelevalta. Siinä hetkessä voi ajatella, että seurustelukumppani varmaan nyt kaipaa minua näin paljon.

Kumppanin jatkuvan viestittelyn ja soittelun takana voi kuitenkin olla se, että hän haluaa tarkkailla ja rajoittaa sinun toimintaasi. Hän voi esimerkiksi suuttua, jos et vastaa hänelle tarpeeksi nopeasti. On tosi kuluttavaa olla toisen tavoitettavissa koko ajan ja joutua varomaan ettei vain suututa toista. Ihan huomaamatta voi käydä niin, että alkaa rajoittaa omaa toimintaansa vaikka niin, ettei enää ota omaa aikaa tai tapaa kavereita. Kun silloin kumppani sitten viestittelee ja soittelee koko ajan, niin ei se silloin ole enää kovin mukavaa. Tähän teknologiaa väärinkäyttävä seurustelukumppani myös pyrkii.

Tällainen toiminta ei kuulu seurusteluun eikä ole muutenkaan reilua. Jokaisella on oikeus omaan aikaan myös seurustellessa. Jokaisella on oikeus viettää yksin aikaa kavereiden ja perheen kanssa, vaikka puhelin suljettuna.

Vastuu kaltoinkohtelusta ja väkivallasta sen kaikissa muodoissa kuuluu aina tekijälle. Jos olet kohdannut digitaalista väkivaltaa, on sinulla oikeus apuun ja tukeen. Kaikenlaisille tilanteille voi tehdä jotakin. Voit esimerkiksi tulla juttelemaan meidän chattiin tiistaisin klo 16-19 ja toistaiseksi torstaisin klo 14-16.

Lue lisää digitaalisesta väkivallasta Naisten Linjan verkkosivuilta.

Älä jää yksin <3

Jaa somessa: