Suomen lain mukaan nuoret saavat harrastaa seksiä kunhan he ovat tasavertaisessa suhteessa keskenään. Tasavertaisessa suhteessa nuoret ovat kehitykseltään ja iältään lähellä toisiaan. Lakiin on asetettu suojaikärajaksi 16 vuotta. Se tarkoittaa, että alle 16-vuotiaan kanssa ei saa tehdä seksuaalisia tekoja (kuten tyydyttää itseään, olla yhdynnässä, puhua seksuaalissävytteisiä juttuja tai lähettää paljastavia kuvia/seksiviestejä).
Jos kyseessä on jokin auktoriteettisuhde, kuten opettajan ja oppilaan, on suojaikäraja tuolloin 18. Nuoremman osapuolen tulee olla silloin 18 vuotta. Lain tarkoituksena on suojella lapsia ja nuoria heidän kehitykselleen haitallisilta suhteilta.
Suomessa on asetettu useita lakeja suojaamaan jokaisen itsemääräämisoikeutta. Se, joka rikkoo toisen itsemääräämisoikeutta, tekee siis väärin myös lain näkökulmasta. Lakien tarkoituksena ei ole rajoittaa nuorten keskinäisiä, tasavertaisuuteen perustuvia suhteita. Seksi ja seksuaaliset teot voivat kuulua tasavertaiseen suhteeseen, kunhan kaikki osapuolet kokevat olevansa niihin valmiita ja halukkaita. Tärkeää on omien ja toisten rajojen kunnioittaminen. Jokaisella ihmisellä on itsemääräämisoikeus omaan seksuaalisuuteensa ja täten oikeus päättää omista rajoistaan.
Näissä esimerkeissä tapahtuu rikos
25-vuotias aikuinen lähettää 17-vuotiaalle nuorelle Whatsappissa viestin. Aikuinen kertoo antavansa nuorelle kannabista suuseksiä vastaan.
- Seksin ostaminen tai oston yritys alle 18-vuotiaalta on rikos.
- Kun kahden ihmisen välisessä suhteessa on mukana jokin vastike, kuten raha, päihteet ja lahjat, toisella osapuolella on aina tilanteessa valta-asema toiseen. Siksi vastikkeiden tarjoaminen seksuaalisesta teosta ei kuulu nuorten tasavertaiseen suhteeseen. Vastikkeen myötä toisesta osapuolesta voi myös tuntua, että seksistä kieltäytyminen tai suostumuksen peruminen on vaikeampaa.
17-vuotias nuori asuu nuorisokodissa. Siellä nuori tapaa mukavan ohjaajan, johon hän myös ihastuu. Ohjaaja on kiinnostunut nuoresta ja ehdottaa hänelle seksiä. Nuoresta se olisi myös hyvä idea.
- Suojaikäraja on 18 vuotta, jos kyseessä on jokin auktoriteettisuhde, kuten opettajan ja oppilaan tai nuorisokodin ohjaajan ja nuoren välinen suhde.
- Myös yli 18-vuotiaan nuoren kohdalla, kyseessä voi olla vastaavassa tilanteessa rikos.
- Nuorella on oikeus olla ihastunut aikuiseen. Aikuisen vastuulla on noudattaa lakia. Usein myös työpaikkojen toimintaohjeet kieltävät nuorten ja työntekijöiden välisen seurustelun.
14-vuotias saa snäpissä seksiviestejä tuntemattomalta aikuiselta.
- Seksiviestit aikuiselta alle 16-vuotiaalle nuorelle ovat seksuaaliväkivaltaa ja rikos.
Tällaisissa tilanteissa saattaa itsestä joskus tuntua siltä, ettei mitään rikollista tapahdu. Laki ottaa huomioon nuoren haavoittuvan aseman ja suojaa nuoren kasvua, kehitystä sekä omia rajoja. Seksuaaliväkivalta on aina väärin ja tekijän vastuulla.
Näissä esimerkeissä ei yleensä tapahdu rikosta
15-vuotias nuori ja 17-vuotias nuori seurustelevat. He ovat yhdessä pohtineet seksin kokeilemista ja heistä molemmista tuntuu, että se on hyvä ajatus.
- Jos suhde on tasavertainen eikä siihen liity pakottamista, painostamista tai väkivaltaa, kyseessä ei ole rikos.
- Tasavertaisessa suhteessa nuoret ovat kehitykseltään ja iältään lähellä toisiaan.
- Tasavertaisessa suhteessa, jossa molemmat kunnioittavat toisiaan, seksuaalisista teoista voi kieltäytyä ja perua suostumuksensa koska tahansa. On tärkeää, että molemmilla osapuolilla on luottavainen ja turvallinen olo toistensa seurassa. Seksin tulee perustua yhdessä sovittuihin sääntöihin ja sopimuksiin siitä, mitä sellaisia asioita tehdään, jotka tuntuvat molemmista hyviltä.
- Yleensä 15-vuotias ja 17-vuotias ovat kehitykseltään suht samalla viivalla. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja kehittyvät eri tahtiin. Esimerkiksi 15-vuotiaille nuorille seurustelu ja seksi voivat tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Toiselle 15-vuotiaalle seurustelu voi tarkoittaa kädestä pitämistä ja hengailua, kun toiselle seurusteluun voivat kuulua seksuaaliset teot.
14-vuotiaat nuoret harrastavat seksiä keskenään.
- Jos suhde on tasavertainen eikä siihen liity pakottamista, painostamista tai väkivaltaa, kyseessä ei ole rikos. Alle 16-vuotiaat voivat tehdä keskenään seksiä.
- Aikuisella voi kuitenkin herätä huoli, jos seksin aloittaminen tapahtuu aikaisin.
- Nuoren seksuaalinen kehitys tapahtuu pikkuhiljaa ja jokaisella omaan tahtiin. Esimerkiksi toinen 14-vuotias harkitsee seksin aloittamista ja toinen 14-vuotias haaveilee seurustelusta ihailemansa tubettajan kanssa.
- Jokaisella on oikeus rauhassa ja omaan tahtiin tutustua omaan seksuaalisuuteen ja seksin harrastamiseen.
Tekstiä kirjoittaessa on konsultoitu poliisia.