Poistu sivulta

Hyppää sisältöön

Onko nettituttu luotettava

Netti on loistava väline keskustella kavereiden kanssa, saada uusia tuttuja, tai etsiä seurustelukumppania. Juttelu saattaa olla helpompaa kuin kasvokkain, eikä fyysinen etäisyys ole este yhteydenpidolle. Kun toista ei ole ikinä tavannut, saattaa hänen luotettavuuttaan ja todellista luonnettaan joutua pohtimaan eri tavalla kuin esimerkiksi koulussa tutustuessa. Nettituttavuuksista kannattaakin rohkeasti keskustella niin turvallisten aikuisten kuin ystävienkin kanssa. Näin aiheesta on mahdollista saada erilaisia näkökulmia, uutta tietoa ja vertaistukea.

Joskus nettituttu ei ole sitä miltä vaikuttaa

Aikuinen saattaa esimerkiksi tekeytyä saman ikäiseksi nuoreksi tai ymmärtäväiseksi aikuiseksi ja pyrkiä näin saavuttamaan luottamuksesi. Luottamusta tai tilanteen hämmentävyyttä hyväksikäyttäen hän pyrkii seksuaaliväkivallan tekoon. Tällaista kutsutaan myös nimellä grooming. Tilanteisiin saattaa myös liittyä syyllistämistä, kiristystä tai painostamista. Grooming ja aikuisen seksuaaliset viestit, kommentit tai teot alle 16-vuotiasta nuorta kohtaan ovat seksuaaliväkivaltaa ja Suomen lain mukaan rikoksia. Jos aikuinen on auktoriteettiasemassa nuoreen nähden (esimerkiksi opettaja tai valmentaja), on suojaikäraja tällöin korkeampi, 18 vuotta. Vastuu groomingista ja kaikesta muustakin seksuaaliväkivallasta on aina kaltoinkohtelevalla henkilöllä. Syy tapahtuneesta ei ole ikinä sinun, vaikka olisit vastannut viesteihin tai ollut aloitteellinen.

Tekstivastineen Nuorten Exitin videolle ”Tiedätkö mitä on grooming?” löydät täältä.

Epäluotettavan nettitutun hälytysmerkit

Nämä hälytysmerkit kertovat epäluotettavasta nettitutusta:

  • Nettituttu haluaa tuttavuutenne olevan salaisuus. 
  • Nettituttu ehdottaa, painostaa tai vaatii nudeja tai muita intiimikuvia. 
  • Netti tuttu johdattelee, painostaa tai vaatii keskustelemaan seksistä ja intiimeistä asioista. 
  • Nettituttu puhuu kuin nuoret, mutta käyttää välillä aikuismaisia sanoja. 
  • Nettituttu syyllistää, uhriutuu, uhkailee tai painostaa, jos et vastaa hänelle, ole häneen tarpeeksi usein yhteydessä, tai tapaa häntä. 
  • Nettituttu jakaa yksityiskohtaista tietoa omasta vartalostaan, sukuelimistään tai seksikokemuksistaan. 
  • Nettituttu ehdottaa tapaamista asunnollaan, hotellissa, mökillä, autossa tai muussa yksityisessä tilassa. 
  • Nettituttu vaikuttaa vähän liiankin upealta ollakseen totta ja esimerkiksi kehuu ja ylistää ulkonäköä ja luonnetta jatkuvasti. 

Jos kohtaat netissä ahdistavia, hämmentäviä tai epämiellyttäviä yhteydenottoja, löydät täältä ohjeet tilanteessa toimimiseen.

Älä jää hankalassa tilanteessa yksin! <3 

Jos haluat keskustella netissä tutustumisesta, tai groomingista ja muusta seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, ota rohkeasti yhteys Nuorten Exitin työntekijöihin chatissä ja nettikirjeessä.

Artikkelin kirjoittamisessa käytetty lähteenä: Brusila, Hyvärinen ym. (2009) Eikö se kuulu kenellekään? Rohkene kohdata seksuaalisesti kaltoinkohdeltu nuori. Väestöliitto.

Jaa somessa:

Oliko tämän sivun sisältö mielestäsi hyödyllistä?