Ei ole olemassa selkeää oireistoa, jonka perusteella voisi päätellä nuoren kohdanneen seksuaaliväkivaltaa. Erilaiset traumaattiset stressioireet, masentuneisuus, ahdistus, lisääntynyt päihteiden käyttö, itsetuhoisuus ja muut muutokset nuoren olotilassa ja käytöksessä voivat olla merkkejä seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, mutta voivat toisaalta kertoa myös jostain muusta huolesta tai haasteesta nuoren elämässä. (Bildjuschkin & Nipuli 2016.)
Pääsääntönä on kuitenkin hyvä pitää sitä, että jos nuoren olotila ja käytös muuttuu, on aikuisen tärkeää ottaa huoli nuoren kanssa puheeksi.
Yksin jäämisen kokemus heikentää traumaattisista kokemuksista, kuten seksuaaliväkivallasta, toipumisen mahdollisuutta. Tämän vuoksi kaltoinkohtelusta kysyminen on tärkeää. Kysyminen ja huolen puheeksi ottaminen antavat nuorelle luvan kertoa. Samalla aikuinen antaa nuorelle viestin, että kestää kuulla vaikeitakin asioita eikä nuoren tarvitse jäädä yksin kokemansa kanssa. Nuori ei ehkä ole vielä sillä kertaa valmis puhumaan, mutta saattaa ottaa asian puheeksi myöhemmin.
Jos sinulla herää huoli nuoren tilanteesta, on tärkeää, ettet jää huolesi kanssa yksin. Keskustele tilanteesta työyhteisössäsi. Voit myös pyytää tilanteeseen apua konsultoimalla esimerkiksi lastensuojelua, poliisia, oppilashuoltoa tai Nuorten Exitin työntekijöitä. Konsultoinnin voi aina tehdä antamatta tietoja asianosaisista.
Lähteet
Bildjuschkin, Katriina & Nipuli, Suvi 2016. Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi.