“Ootsä tyttö vai poika?”

Olen töissä kahdeksatta tuntia. Kellon lähennellessä puolta yhtätoista, haaveilen pääseväni kotiin nukkumaan. Kassalle tuleva asiakas mulkoilee päästä varpaisiin. Alkaa ärsyttää – tiedän, mitä on tulossa ja se tuleekin: Hei, ootko sä tyttö vai poika?”

Vastaus on jo valmiina. Olen kokenut helpommaksi vastata biologisen sukupuoleni mukaan olevani tyttö, asiaa enemmän avaamatta. Silti tuo kysymys tuntuu aina raskaalta ja välillä vähän loukkaakin. Vastatessani asiakas on hetken aikaa hiljaa ja jatkaa tuijotusta. ”Ai, sä oot varmaan lesbo.” Mutisen jotain ja annan vaihtorahat. Asiakas toivottaa vielä ovelta kaikkea hyvää ”sulle ja sun naiselle”.

Mieleeni palaa useita tilanteita vuosien varrelta, joissa olen joutunut samalla tavalla toisten ihmeteltäväksi. Vitosluokalla kummisetäni ilmoitti, ettei minun pitäisi missään nimessä käyttää poikien vaatteita. Seiskaluokan ensimmäisellä viikolla uusi luokkakaverini istui käytävällä viereeni ja kehui korviksiani. ”Oothan sä sittenkin tyttömäinen. Mä ajattelin tutustumispäivänä, että vitsi miten urpot vanhemmat tolla on, kun ovat antaneet pojalle tytön nimen”.

Näistä tilanteista on molemmista jo kymmenen vuotta aikaa. Miten voi olla, että aivan samanlaisia kommentteja kuulee edelleen?

Ihmisille on luontaista määritellä ja luokitella asioita. Erilainen on ihmiselle hämmentävää ja pelottavaa. Kuuluuko toisen ihmisen sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen kuitenkaan sille tuntemattomalle, tai tutullekaan kyselijälle?

Ei ainakaan, jos liikkeelle lähdetään olettamuksista ja stereotypioista. Ei minua huvita lähteä avaamaan jollekin satunnaiselle henkilölle sitä, että en sovi vallitsevaan kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään. Ehkä paras termi kuvaamaan sukupuoltani on gender fluid, koen olevani sekä mies että nainen, joinain päivinä enemmän jompaa kumpaa.

Miksi sitten vastaan aina olevani tyttö? On helpompaa antaa kysyjälle suora vastaus, jonka hän varmasti ymmärtää, vaikka tällä tavoin toimimalla tuen itsekin kaksijakoista sukupuolijaottelua. Entä jos seuraavalla kerralla vastaisinkin, että sukupuoli-identiteettini ei ole olennaista työni kannalta? Tai vaikka, että olen vähän molempia? Näin minunkaan ei tarvitsisi piilotella identiteettiäni.

Mistä sukupuolinormien muuttaminen ja kyseenalaistaminen sitten voidaan aloittaa? Se alkaa meistä, ihmisistä, joilla on tietoa ja ymmärrystä asiasta. Otetaan yhdessä askel eteenpäin. Kiinnitetään huomiota omiin ennakkoluuloihimme ja olettamuksiimme ja puututaan niihin. Uskalletaan olla rohkeasti omia itsejämme aina, kun siihen on mahdollisuus.

Loppujen lopuksi olemme kaikki samanarvoisia, kaikki ihmisiä, ja tasa-arvon tiellä seisoo vain keinotekoisia määritelmiä ja luokittelua. Annetaan yhdessä niille kyytiä!

Kuva: thefrizzkid.tumblr.com/
Kuva: thefrizzkid.tumblr.com/

Kirjoittaja toimii Nuorten Exitin vapaaehtoisena

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.